Nyt on tullut aika pysähtyä ja lataa akkuja. On tullut aika pohtia, mitä haluan seuraavaksi tehdä ja mitä mahdollisesti tulevaisuudelta haluan.
Niin harmilliselta kuin tämä tuntukaan, on pakko myöntää ääneen, että on tullut aika ottaa tauko ajoneuvoista. Tai ottaa ainakin etäisempi suhde moottori-ajoneuvoihin…. Asian ääneen sanominen tuntuu harmilliselta, sillä minusta tuntuu, että vuosien varrella autojen parissa hankittu kokemus valuu nyt hukkaan.
Eihän tietenkään kokemus hukkaan valu, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Harmittaa vain sanoa ääneen, että omat mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet, ainakin hetkeksi. Toisaalta olen iloinen tästä kyllästymisen tunteesta, sillä saan mahdollisuuden kokeilla jotain aivan uutta!
Sanoin itseni irti Tekniikan Maailman vakituisen avustajan työsuhteesta huhtikuussa. Hirveä, mutta myös vapauttava tunne: nyt on siis vihdoinkin aika ja mahdollisuus kohdata omat halut ja mielikuvat tulevaisuudesta.
Huilaan nyt muutaman kuukauden kesästä nauttien. Tutkailen maailmaa ja itseäni. Työnhaun aloitan vasta heinä-elokuussa, sillä en aio hätäillä asian suhteen. Haluan olla hyvin perillä siitä, minkälaisia työpaikkoja on tarjolla ja mitä maailmalla tällä hetkellä tapahtuu. Missä kannattaisi olla mukana?
Luotan siihen, että työtä tekevälle aina löytyy töitä. Saan onneksi jatkaa myös freelance-toimittajana, joten senkään puolesta ei tarvitse hätäillä uuden työpaikan puolesta.
Rentouttavaa kesää!